Kiitos taas kaikista ihanista lämpöisistä ja aurinkoisista keltamustista kollaaseistanne! Seuraava viikko venyykin taas pitkäksi, pitäisiköhän ihan kolme viikkoa laittaa aikaa, sillä nythän on eteläsuomalaisilla talviloma ja meillä pohjoisemmilla seuraavat viikot. Lähdemme reissuun ensi viikon lauantaina ja palaamme seuraavan viikon sunnuntaina. Voisin tietysti ohjelmoida haasteet etukäteen jos olisin oikein kiltti, mutta kun ihan itsekkäästi haluan itsekin osallistua haasteisiin ja käydä ihailemassa kuvasatoa - niinpä en ohjelmoi mitään etukäteen;)
Sen sijaan annan kolme viikkoa aikaa laatia värikollaaseja, joiden kuvauskohteet ovat tällä kertaa väriltään valkoisia ja jotain muuta, vapaan valinnan mukaan, siis valkoinen on toinen väreistä. Ensin ajattelin, että yhteen kollaasiin vain kahta väriä, mutta eiköhän oteta oikein väri-iloittelu - lumivalkoista ja jotain muuta. Kysyäkin saa - en ole ihan varma osaanko kirjoittaa ymmärrettävästi8)
Värikollaasin säännöt:
1. kuva on kollaasi - haasteessa annetaan väri, muoto tms.
2. viikko aikaa linkittää kollaasipostaus tänne, linkitä myös omaan postaukseesi haastesivu
3. seuraavan viikon värin ilmoittelen sitten haasteessa, saa antaa vinkkejä
4. otetaan rennosti ja pidetään hauskaa - teet oman näkemyksesi väristä
5. linkitän haasteen ajalla sunnuntai-ilta-maanantaiaamu, vähän riippuen siitäkin onnistuuko ajastuksella lähettäminen
6. kerro postauksessasi, jos olet ensimmäistä kertaa asialla, niin tiedämme toivottaa sinut tervetulleeksi:)
Voit linkittää postauksen omaan blogiisi miten vain haluat - tässä myös hheidin tekemä nappi, jota voit käyttää:
Uusi linkitystyökalu toimii näin:
- KIikkaa MckLinky nappia alla, tekstiä *Click here to enter your link*
- Kirjoita avautuvalle sivulle ylempään ruutuun nimimerkkisi, kohtaan *Title*
- Kopioi postauksesi osoite osoiteriviltä alempaan ruutuun ja liitä kohtaan *Link. URL* ns. permalinkki eli osoite aukeamasta, jolla blogissasi näkyy vain värikollaasipostaus
- Postauksesi linkin pitäisi tulla esiin tässä postauksessa, jos kaikki menee hyvin8]
- Haaste sulkeutuu seuraavana sunnuntai-iltana klo 21.00 (tai niillä main, riippuu vähän misterin aikavyöhykkeestä8)

Kommentit