Sisäkukat ovat aloittaneet kukintansa jo kunnolla. Vaahtera-auliot, kiinanruusu, ihmeköynnös ja kuparilehti lykkäävät kukka toisensa perään. Pääsiäiskaktus on ollut nupulla jo hetken, mutta yhtään kukkaa ei ole vielä auki. Viherhuone on taas muuttunut taimikasvattamoksi, poteissa ja ruukuissa kasvaa yhtä sun toista.
Aloitin viime keväänä taimikasvatuksista kirjanpidon, mutta se vie aikaa liikaa tärkeimmältä eli kasvatuksilta, joten olkoon - kyllä se sitten aikanaan kukkien ilmestyessä selviää mitä on tullut multaan upotettua8)
Liian suuriksi kasvaneita vaahtera-auloita oli pakko vähän leikellä, että eivät oksat katkeile kukkien painosta - kukat säilyvät muutaman päivän maljakossakin:)
Ai niin, muistahan myös blogiarvonta - kohta puoliin vihellän pelin poikki:)
Kommentit