Nykyisin kesäkukkina kasvatetaan myös monia entisajan huonekasveja - vaahtera-aulio, verenpisara ja ahkeraliisa. Niiden luontaiset kasvupaikat ovat jossain viileämmillä seuduilla, joissa ei kuitenkaan ole talvea, jolloin maakin jäätyisi. Sellaiset kasvit viihtyivät huonekasveina ennen viileissä huoneissa, mutta nykyisin niitä on vaikea talvettaa, ellei talossa ole jotain viileänä pidettyjä valoisia tiloja. Huonekasveina viihtyvät parhaiten trooppisten seutujen kasvit nykyisin.
Vaahtera-aulio on kyllä mennyt huonekasvina jo monta vuotta - kesät ulkona, talvet sisällä, joten luokittelen sen enempi huonekasviksi. Verenpisaran ja ahkeraliisan talvettamisessa en ole onnistunut.
On monia kesäkukkia, joita kasvatan vuodesta toiseen siemenestä - petunia, lobelia, samettikukka, krassi, tuoksuherne, heliotrooppi ja tupakka ja mukuloista tai sipuloista daalia ja miekkalilja.
Lempikesäkukkani ei kuitenkaan ole mikään niistä vaan marketta. Sen joudun aina ostamaan, koska talvetus ei ole onnistunut eikä myöskään siemenkasvatus. Pakko sitä on kuitenkin saada ja olen oikein ilahtunut, että viime vuosina siitä on tullut myös riippaversio - sellainenkin on sitten tullut joka kevät ostettua.
Luonnonkukista päivänkakkara on lempparini ja saa kasvaa melko vapaasti myös kukkapenkeissä - ruukuissa sen korvaa marketta, joka kukkii ahkerasti lumivalkeana ja kullan keltaisena aikaisesta keväästä ensi pakkasiin. Eilen otettu kuva tämän kesän markettaruukusta takaterassin portaan pielessä...

Edittiä kaksi: kuva alkukesältä, jolloin ruukkukin vielä oli näkyvissä. Mittatikkuna kannu, joka vetää litran, ruukku varmaankin 15...

My favorit annual flower is margareta, we says marketta in finnish, familiarly:) The first one is now and the second from springtime quite more smaller then.
Fore see more flowers please go to

And once again margaretas - in the evening...

Kommentit