ajatuksia putkahti mieleen, kun aamulla lueskelin Ihmisen parasta aikaa.

Nalkuttamista kuulee sanottavan usein naisille ominaiseksi tavaksi ilmaista itseään ellei peräti naiselliseksi ominaisuudeksi.  Aika moni nainen kai moisesta kantaa huonoa omaatuntoakin siihen syyllistyttyään - sen tuntee jotenkin sellaisena oman joukon pettämisenä, taas sen tein siskot ja taas meitä kaikkia syytetään siitä.  Oikeastihan sitä tapahtuukin usein hyvin naiselliseen piirteeseen liittyen - kerran kuussa ja se hiipuu pikkuhiljaa siinä vaiheessa kun on täytetty 25:ennen kerran 25 v...

Kuitenkin tulin toisiin aatoksiin taannoin, kun seurasin isännyyden veljeä.  Olimme joutuneet elämäntilanteeseen, jossa minä ja likiperheeni jouduimme viettämään paljon viikonloppuja tuon veljen isännöimässä tai voisin sanoa emännöimässä talossa, sillä muuta emäntää ei talossa ollut.

Ja kuinka ollakaan - törmäsin nalkuttamiseen.  Ja minä en ollut se nalkuttaja, en edes kerran kuussa vaan isännyyden veli.  Huomasin, että olen kova hukkaamaan toisten tavaroita, en osaa kasvattaa lapsiani puhumattakaan siitä, että osaisin täyttää jääkaappia tai astianpesukonetta.  Myös minun tavarani olivat väärissä paikoissa enkä ollut paikalla silloin kun ruoka oli katettu tai kahvi keitetty...

Ensin nauratti, sitten otti päähän ja tuli mieleen, että onko miehilläkin  kuukautiset.  Loppujen lopuksi päättelin, että nalkuttaminen ei ole ominaisuus eikä tapa vaan nalkuttamista synnyttää elämäntilanne, sukupuolesta riippumatta.  Jotenkin sen jälkeen en ole koskaan kantanut huonoa omaatuntoa nalkuttamisesta, ainakaan noin niinkuin yhteisöllistä 'anteeksi siskot, kun taas tein sen ja meidän kaikkien kunniaa heikensin' -henkeä...