tänään oli niin kaunista ja kirkasta, että mielikin kirkastuu.  Kiuru lauloi täysin rinnoin peltoaukean yllä ja koivikossa ääntään availi peipponen.  Monia muitakin visertelijöitä oli metsä täynnä, mutta enhän niitä tunnista - paitsi talitintin tietysti.

Lenkkikaveri oli poissa, joten huitaisin sitten täyden ympyrän, jolla on mittaa 12 km ja aikas tasan kaksi tuntia siihen meni.  Jotkut ihmettelevät kuinka jaksaa aina vaan samaa lenkkiä tehdä, mutta on se jännä kuinka vielä vuosien päästä löytää uusia asioita.  Lisäksi vuodenaika, vuorokaudenaika ja sääolot tekevät maiseman niin vaihtelevaksi, ettei sitä muistakaan samaa lenkkiä tekevänsä.

Kuntosalista ei sen sijaan kukaan kysele, että kuinka aina samassa jaksat käydä...