Lokakuun alkupuolta oli kun kamera oli lenkkikaverina, joten siitä ovat värit vähän jo vähentyneet ja vakituinen lenkkiaikakin hämärtynyt - kohta pitaa kaivella esiin heijastinliivi, se kamaluus.
Asumme Pohjankankaan laella - siis korkealla merenpintaan nähden, mutta kuitenkin tasaisella maalla. Ainoa mäeksi luokiteltava 12 km:n lenkillä ei sekään ole kovin mäki, pyörälläkin sen melkein ajelee istuallaan. Näköalat syntyvät pelto- ja suoaukeiden laitamilta, muuten mennään metsässä, vaikka tietä pitkin.
Pellosta, metsästä ja suosta tällä kylällä elanto hankitaankin, sen lisäksi, että muutamassa navetassa on lehmät saaneet tehdä tilaa koneille - niissä on sorvaamoja ja ompelimo. Yhdessä talossa jalostetaan metsänpuita grillihiiliksi ja muut myyvät puunsa eteen päin.
Meillä on pellon ja metsän lisäksi turvesuo, josta meni ennen turvetta porilaisten lämmittämiseen, särvin tulee siis pöytään aika monesta lähteestä;)
Metsät ovat etupäässä männiköitä, mutta muutama koivikkokin matkalla sentään mahtuu joukkoon...
Taloja on harvassa, joten vastaantulijoita ei lenkeillä juuri ole. Metsänelävistä näkee lähinnä lintuja ja oravia, joskus harvoin sattuu menemään hirvi tien yli tai näkee peuralauman pellolla. Jälkiä ne jättävät ja varsinkin yöllä sataneessa lumessa on talvisin paljon merkkejä öisestä elämästä. Joelle ovat jättäneet jälkensä euroopanmajavat - ihmeen paksujakin runkoja on katkottu sillaksi joen yli...
Joen mutkaa vastapäätä on peltoaukea, jossa vielä ruskan värit nähtävissä...
Jaloittelin tuossa välillä, kun ei kestä selkä kauaa istumista ja säikähdin, että nyt on järvellä jäänyt joku veden varaan - tarkistin kiikarilla ennen rantaan ryntäämistä ja ulapalla seilasikin iloisesti ponttoonilaituri8] Koko viikonlopun on satanut ja vesi ilmeisesti noussut vähän liikaa... Se laituri on siis tuo musta roska keskellä tuota alinta kuvaa, otin sen yhtäkkiä vaan parvekkeelta;)
Kommentit