Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
06.02.2009 - 13:19

Nythän on niin, että tämä blogi täyttää huomenna kaksi vuotta.  Lisäksi kävijämäärä on ylittänyt muutamat kymmenet tuhannet - nimittäin viime vuoden tammikuussa aloitettu laskuri pyörähti jo yli 79000.

Vanhassa laskurissa, joka oli käytössä 9.07-1.1.08 oli kävijämäärä 41084 (kts. Sivut), joten yhteensä vierailuja on jo reilut 120 000!  Ensimmäinen laskuri kyllä laski myös omia käyntejä, joka tietty minua ahkeraa bloggaajaa suosi, mutta olihan sen aikana myös se suuren suosion saavuttanut Remu-joulukalenteri, jonka löytyy 2007 joulukuulta tai kategoriasta eläimet.

Bloggailuni olikin ennen Remua satunnaisempaa, joten selvästi minuun vaikutti teidän kaikkien blogiystävien kannustus ja innostus - yksin voi kirjoittaa päiväkirjaa pöytälaatikkoon, mutta bloggaus kaipaa seuraa:)  Kiitos teille siitä, että olette olemassa!

Osallistumisaikaa arvontaan on koko tämä syntymäpäiväkuukausi, tervetuloa mukaan sekä vanhat että uudet ystävät että myös satunnaiset kulkijat!  Mukana arvonnassa siis kaikki tähän postaukseen kommentoineet.

Muoks. klo 21.00:Vuodatuksen kommentointi näyttää olevan kuralla, joten tulkaahan uudelleen joskus toiste ellette onnistu!  Osaa ottaa voi myös kommentoimalla toisen blogin tämän päiväiseen *Taivas tulessa* postaukseen ja muihin tämän päivän posteihin - tulee näköjään viiveellä nämä tekstit:)
Hullukaali kirjoitti 06.02.2009 - 13:33
Tää ottais ensimmäisen arpalipun ;). Onnea vain jo kaksivuotiaalle blogille, omani täyttää reilun kuukauden kuluttua vasta vuoden. Kyllä se totta on, että vaikka kuinka selittelisi kirjoittavansa itselleen, niin kummasti ne kommentit vain piristävät ja kannustavat kirjoittamaan lisää.
Hanne kirjoitti 06.02.2009 - 14:23
....Ja tää ottais sen toisen! Onnea kaksivuotiaalle!
Obeesia kirjoitti 06.02.2009 - 14:45
Haastoin sinut!
Susikairan akka kirjoitti 06.02.2009 - 14:48
No nyt on pakko osallistua arvontaan;) Voihan olla, että hyvä tuuri tarttuu, Inkiväärillä sitä tuuria on arvonnoissa ollutkin=) Paaaljoon oonneeeaaa vaaan...Laulaa luikautan vielä:)
tia kirjoitti 06.02.2009 - 16:15
Onnea 2-vuotiaalle, täällä kanssa mukana.
magi kirjoitti 06.02.2009 - 17:10
Onnea minunkin puolestani!
Blue nun kirjoitti 06.02.2009 - 17:58
Se on katsos Inkivääri niin, että kun on mukava blogi, siellä käy paljon porukkaa :)
Itseäni joskus ahdistaa, etten jätä jälkeä, vaikka täällä lähes päivittäin käyn. Mutta sitä vaan joskus nauttii kuvista.
Onneksi olkoon 2-vuotiaalle ja tulkoon monta vuotta lisää!
Amalia kirjoitti 06.02.2009 - 17:59
Onnea vaan. Totta on,että yksin on tylsää ja sitä aina odottaa, että jouku kommentoi. Sinulla on aina niin kauniita kuvia. Ei muuta kun juhalat pystyyn vaan
Maija kirjoitti 06.02.2009 - 18:12
ONNEA!käyn kurkkimassa aika usein täällä.
vapulis kirjoitti 06.02.2009 - 19:53
Tääkin tykkää arpajaisista!
Inkivääri kirjoitti 06.02.2009 - 20:03
Kokeilua, kommentoinnissa on jotain häikkää?!?
vapulis kirjoitti 06.02.2009 - 20:12
Onnea 2-vuotiaalle!
Tääkin tykkää arpajaisista.
Tari kirjoitti 06.02.2009 - 20:12
Onnittelut kivalle , opettavaiselle ja viihdyttävälle kaksi-vuotiaalle:)
Tari kirjoitti 06.02.2009 - 20:14
Onnea kivalle kaksi-vuotiaalle:D
Marjut kirjoitti 06.02.2009 - 20:23
Onnea 2-vuotiaalle :)

Lotta kirjoitti 06.02.2009 - 20:26
Låter kul med lotteri det vill jag också vara med på:) Har fixat om min blogg och gjort nu om du vill kika in. Ha en skön helg
Inkataika kirjoitti 06.02.2009 - 20:32
Inkataikatuurilla ei koskaan voiteta mitään ja sitäpaitsi taidan olla niitä vähiten aikaa mukana olleita, mutta kun täällä nyt päivittäin kuitenkin pyörähdän, niin kukkuu vaan täältäkin! Mukana ollaan vaikka vain ihan kannatuksenkin vuoksi! ;D
Inkivääri kirjoitti 06.02.2009 - 21:02
Jokohan nyt onnistuu kommentointi?
Inkivääri kirjoitti 06.02.2009 - 21:14
Heips! Kommentoinnissa on häikkää - näyttää ensin ettei tule mutta tulee sitten lopulta mahdollisesti kuitenkin.

Arvontaan voi ottaa osaa myös toisen blogin tämän päivän postauksissa - se löytyy kuukkelilla nimellä *Periferialife* ilman tuota loppulitaniaa:) Tervetuloa mukaan!
Inkivääri kirjoitti 06.02.2009 - 21:23
Käääääks, sitten ne tuli kaikki ja poistaminen ei onnistu8O Jatkuu huomenna...
Elisanoo kirjoitti 06.02.2009 - 22:01
säännöllinen lukija täällä onnittelee synttäriblogia! :)
isopeikko kirjoitti 06.02.2009 - 22:24
Peikko ei uskalla nyt kommentoida ettei se vahingossa voittaisi mitään...
SUSANNE kirjoitti 06.02.2009 - 22:34
Onnea ihanalle 2-vuotiaalle! Säännöllinen lukijasi täällä taas kurkkimassa blogissasi:) Arvontaan ilmottaudun mukaan.
Ehlana kirjoitti 06.02.2009 - 23:32
Suht säännöllinen lukija lähettää onnittelut synttärien sekä kävijämäärien johdosta. Mielelläni osallistun myös arvontaan.
Ehlana kirjoitti 06.02.2009 - 23:37
Melkoisen säännöllinen lukija onnittelee synttärien ja kävijämäärein johdosta. Mielelläni osallistun myös arvontaan.
sirokko kirjoitti 06.02.2009 - 23:47
Onnea 2-vuotiaalle! Täällä käy tosi hurjasti lukijoita...
Kävin kurkkaamassa toisella puolen upeaa väritaivastasi, mutta siellä on tuo uudenmallinen loota jonne firefoxillani ei pääse enkä tiedä miksi ihmeessä, exploreilla kyllä pääsee.
sirokko kirjoitti 06.02.2009 - 23:48
Onnea 2-vuotiaalle! Täällä käy tosi hurjasti lukijoita...
Kävin kurkkaamassa toisella puolen upeaa väritaivastasi, mutta siellä on tuo uudenmallinen loota jonne firefoxillani ei pääse enkä tiedä miksi ihmeessä, exploreilla kyllä pääsee.
lepis kirjoitti 07.02.2009 - 00:51
Onneksi olkoon pirteälle kaksivuotiaalle!

Samoihin aikoihin siis ollaan aloiteltu ;)
TeSa kirjoitti 07.02.2009 - 08:20
Ihastun aina ottamiisi valokuviin. Jatka samaan malliin.
laura kirjoitti 07.02.2009 - 10:15
Hurjan paljon onnea ja menestystä kaksi vuotiaalle! Tämä blogi on se, johon aina ensimmäiseksi piipahdan kun ehdin blogeissa kyläilemään, tänne on aina hyvä tulla. Kiitos myös itsellesi, olit minulle tärkeä rohkaisija oman blogitaipaleeni alussa. Mielelläni jatkan kävijälaskurin luvun kartuttamista edelleen. :) Huima lukema siinämuuten onkin! Vielä kerran onnea!
Mimosa kirjoitti 07.02.2009 - 10:32
Synttärihalit ja onnen toitotukset, ihana Inksu!

Periferian tunnelma on aina yhtä ihastuttava, oli aihe mikä tahansa. Johan sinut kokee lähes perheenjäseneksi :o) Blogiperhe! Olisiko siinä itua?
Pekka kirjoitti 07.02.2009 - 11:15
Torven törähdys myös Kuuselasta kaksi-vuotiaan kunniaksi. ;-)
SusuPetal kirjoitti 07.02.2009 - 11:45
Onnea kaksivuotiaalle ja pitkää ikää blogillesi! Arvonnan jätän väliin, mutta synttärikakku ja kuohari maistuu!
unelmikko kirjoitti 07.02.2009 - 11:45
Onnea "mukaansatempaavalle " blogillesi. Ihania kuvia ja niiden sielumaisemaa taustalla katselee ja lukee mielellään.
KooTee kirjoitti 07.02.2009 - 11:58
Olet kyllä kahminut vuodessa suuren määrän kävijöitä!
SUSANNE kirjoitti 07.02.2009 - 11:59
Täällä kaikki postauksesi lukeva Onnittelee 2-vuotiasta! Ja samalla ilmottautuu arvontaan.!
Sisko kirjoitti 07.02.2009 - 12:01
Paljon Onnea Kaksivuotiaalle Blogillesi!
Uuna kirjoitti 07.02.2009 - 12:59
ONNEA ONNEA! Upea saavutus ja mahtava kävijämäärä!
Lastu kirjoitti 07.02.2009 - 13:10
Iloiset onnittelut kaksivuotiaalle. Olet iloksi meille kaikille – ja meitähän riittää :)
AURINGONKUKKA kirjoitti 07.02.2009 - 14:22
ONNEA ONNEA VAAN!!
ihana blogi sinulla onkii!! ;)
Raija kirjoitti 07.02.2009 - 16:06
Onnittelut ihanalle 2-vuotiaalle! Kiinnostaa siksikin, että periferiassa asutaan mekin. Oma blogi(elämä)ni ei ole edes 2-kuinen :), mutta ahkerasti olen täällä vieraillut...
Ruska kirjoitti 07.02.2009 - 18:26
Onnea mukavalle 2-vuotiaalle ja ennenkaikkea Sinulle Inkivääri!
Ja arvonta kuulostaa tosi jännittävältä :D
Marjatta kirjoitti 07.02.2009 - 18:26
Paljon onnea, tuotat iloa monille! Joskus ihmettelen, miten kerkiät poistua koneelta, kun olet muutenkin aikaansaava ;-)
aimarii kirjoitti 07.02.2009 - 18:48
Onnea roppakaupalla kaksivuotiaalle blogillesi! Hurja, miten valtava lukijamäärä sinulla on.
Enpä ihmettele, sillä blogisi on ihastuttava.
Doris50 kirjoitti 07.02.2009 - 20:40
Syntymäpäivä onnittelut.
harakka kirjoitti 07.02.2009 - 22:29
Onnea 2-vuotiaalle blogillesi!
Ja on kiva olla mukana, , ja kiva kun löysin sut, vai löysitkö sä mut, mutta kuitenkin kiva oli tavata mun puolestani kuitenkin!
selma kirjoitti 07.02.2009 - 22:51
Satunnainen kulkijakin siis voi ottaa osaa kilpailuun. Onnea suuresti huimalle kävijämäärälle ja 2-vuotiaalle. Kivassa blogissa riittää kävijöitä, vaikka eivät kaikki kommentteja jätäkkään :)
savisuti kirjoitti 08.02.2009 - 00:24
Onnea parivuotiaalle! Ompas sulla kävijöitä ja lukijoita! Arvonnat on hauskoja.
Tarjuska kirjoitti 08.02.2009 - 00:31
Viikottain täällä käyn, vähintään haastekuvia kurkkimassa ja välillä muutenkin. :) Onnea 2-vuotiaalle! Arvonnassa olen aina ilolla mukana. :)
Nappisydän kirjoitti 08.02.2009 - 11:38
Onnea vain kovasti, jatka samaan tapaan! Minäkin osallistuisin arvontaan. Käyn blogissasi melkein päivittäin. :)
Hannelen paratiisi, suameksikin kirjoitti 08.02.2009 - 12:54
Onnea!
Maija kirjoitti 08.02.2009 - 13:14
Vasta kuulija tekee laulusta laulun. (jostakin Maija Paavilaisen kirjasta)
Onnea blogisynttäreille. Ihana blogi, monien mielestä, sen kertoo jo runsas kävijämääräkin.
Hanna kirjoitti 08.02.2009 - 13:46
ONNEA SYNTTÄRISANKARIBLOGILLE :)

Olen vasta hiljattain löytänyt blogisi, mutta heti ensi silmäyksellä se kiinnosti, niin että oli pakko ottaa linkki ylös :)

Jatkahan yhtä hienoon malliin jatkossakin.
Arja kirjoitti 08.02.2009 - 16:34
Onnea 2 vuotiaalle ! Niin se aika vierähtää =)
Mukavaa kevään odotusta Ps.Silloin 2v.sitten olit ensimmäinen joka kommentoi blogiamme tähtitaivaan ihanuudesta...:)
Crane kirjoitti 08.02.2009 - 17:18
Blogisi kuvat ja kirjoitukset ovat mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä. Ei siis ihme, että lukijoita riittää! Kiitokset ja oikein lämpimät onnittelut 2 -vuotiaalle, pitkää ikää tulevaisuudelle.
Piri kirjoitti 08.02.2009 - 18:18
Onnea roppakaupalla! Vakiokierroksella pyrin käymään täällä.
Moninainen kirjoitti 08.02.2009 - 19:01
Kiitos itsellesi. Remun kautta minä blogisi löysin, ja vaikka Remu lähti, niin minä jäin.
Hannele kirjoitti 09.02.2009 - 09:08
Onnea 2-vuotiaalle, alkaakos sitten ensimmäinen uhmaikä? Upea kävijämäärä sulla on! Tää sivu ei tahdo päivittyä blogiini, siksi meinasi taas mennä monta kirjoitusta ohi suun. Täytyypä yrittää taas kerran saattaa ajan tasalle... joidenkin blogit ei siirry seuraavaan kuukauteen listoillani (?) Teenpä siis taas manuaalisen päivityksen..
Inkku kirjoitti 09.02.2009 - 09:19
Näinhän se on ,mukavaa ja kiintoisaa tekstiä on hauska seurata. Aina en minäkään kommentoi mutta seuraan ahkerasti bloggaustasi. Täällä on niin upeita kuviakin.
Saanel kirjoitti 09.02.2009 - 10:14
Onnea kaksivuotiaalle blogille ja sen kirjoittajalle!!! Mietin juuri, että minullakin on kohta synttärit, aloitimme aikalailla samoihin aikoihin, minä maaliskuussa.

Kahden vuoden aikaisia tapahtumia voi siten tutkailla jos muisti meinaa armahtaa. Minusta ainakin on kiva kirjoitella juuri säästä ja lumen tulosta jne, että voi sitten tarkastaa seuraavana vuonna misää mennään, juu nou, vanhuus.. : D
Sarai kirjoitti 09.02.2009 - 10:27
Päädyin tänne sattumalta. Alku vaikuttaa lupaavalta, jatketaan selaamista ja nautiskelua kauniista kuvista ja tarinoista. Ja onneksi olkoon pitkästä taipaleesta blogistanian kaduilla.
-Ihan uusi blogaaja, haparoivin askelin-
iina kirjoitti 09.02.2009 - 12:55
Sinulla on todella paljon katsottavaa ja luettavaa blogissasi. Onnea vaan jatkookin.
Jaska kirjoitti 09.02.2009 - 14:50
Sannin arpajaisista tänne sinun juhla-arvontaan. Onnea kaksivuotiaalle!
Kutri kirjoitti 09.02.2009 - 15:49
Onnea kaksivuotiaalle ja tottamooses mä haluan olla mukana arvonnassa!
Neili kirjoitti 09.02.2009 - 16:18
Onnea auringonpaisteen kera!
harakka kirjoitti 09.02.2009 - 19:09
Onnea onnea vaan, ja huimat kävijämäärät on sulla käynyt!
Pami kirjoitti 10.02.2009 - 08:13
Onnea 2-vuotiaalle!
Lähteenmäki Roosa kirjoitti 10.02.2009 - 11:19
Onnittelut myös minulta! Ja otan osaa arvontaan.
tonttumuori kirjoitti 10.02.2009 - 11:32
Onnea kaksivuotiaalle blogillesi.Käyn usein kurkkimassa postauksesi,mutta on jäänyt tämä kommentointi vähälle.Hyvää kevättalvenjatkoa sinulle!
minna kirjoitti 11.02.2009 - 07:53
onnea onnea kaksivuotiaalle :)
Eija kirjoitti 11.02.2009 - 10:50
ONNEA ONNEA
Oikein paljon onnea 2 vuotiaalle ja vielä paljon vuosia lisää toivotan.
Täällähän on aivan pakko usein käydä kurkkimassa :)
Sirpa Bjørkås kirjoitti 11.02.2009 - 11:04
Gratulerer med dagen!
Maritta kirjoitti 11.02.2009 - 15:22
Onnea 2-vuotiaalle :)) Kärsivällisyyttä vastauksia lääkäriltä odotellessasi!
risulintu kirjoitti 11.02.2009 - 18:14
Onnea blogille, mutta vielä enemmän toivon toipumista selällesi :) että pääset taas keväänkorvalla pihapuuhiin.
KaijaK kirjoitti 12.02.2009 - 08:41
Onnea blogillesi. Välillä piipahtelen täälläkin, löysin tänne toisen blogin suosikeista.
Anu kirjoitti 12.02.2009 - 14:26
Paljon onnea blogillesi ja hyvää ystävänpäivää!
hpy kirjoitti 12.02.2009 - 16:05
Saakoosallistua arvontaan vaikka kaykin taalla melko harvoin, oikeastaan vain Valokuvatorstain haasteen kautta. Aika ei riita kun on paivat pitkat viela tyossa.
Ja onneksi olkoon 2-vuotispaivan johdosta. Se on jo blogimaailmassa pitka aika, silla monet lopettavat jo paljon ennen kuin saavuttavat sen ian.
AnniP kirjoitti 12.02.2009 - 18:03
Minäkin ilmoittaudun satunnaisena ohikulkijana, olikin oikein mukava piipahdus :)
Mia kirjoitti 12.02.2009 - 18:05
Vahingossa tänne eksyin Villapata kiehuun kautta. Ja niin ihania helmikuun kuvia. Että itseäkin tekee mieli mennä pihalle kauneuksia bongailemaan. On vaan jo liian pimeää valokuvaamiseen. Mutta hei siis PALJON ONNEA 2 vuotiaalle!

"Kenen pästä minä runon ottaisin? Uppo-Nalle tuhahti. -Päät ovat umpinaisia, ei niistä voi mitään ottaa, se jatkoi kovalla äänellä.
-Uppo-Nalle-

Tänään en tämän kummallisempaa onnittelu runoa keksinyt :)
Lastu kirjoitti 12.02.2009 - 19:55
Onnea ja iloa
viisisataa kiloa.
Iloa ja rauhaa
kuusisataa kauhaa.

Kaksivuotiasta maailman- ja sydäntenvalloittajaa, Inkivääriä ja hänen blogiaan onnittelee Lastu.
Marja-Leena kirjoitti 12.02.2009 - 23:21
Onnea 2-vuotiaalle blogillesi!;) Mukava se on arvontaan osallistua!
Mimiko kirjoitti 13.02.2009 - 01:01
Isot onnittelut :)
Pirena kirjoitti 13.02.2009 - 08:09
Onnea huisin paljon 2-vuotiaalle. Kyllä sulla kommentoijia riittää.
Satunnainen selaaja täällä piipahtamassa.
sude kirjoitti 15.02.2009 - 01:00
Onnea, onnea. On sinulla suosittu blogi, ei voi muuta sanoa.
ansku kirjoitti 15.02.2009 - 22:22
helmikuun kisa.
Onnea blogillesi! :)
Hane kirjoitti 20.02.2009 - 17:30
Kävin taas kurkkimassa mitä kaikkea mielenkiintoista sulla täällä onkaan...Täällä sais kyllä aikaa kulumaan vaikka kuinka ja paljon ;O) Ja kiitos tosi paljon niistä kuvankäsittelyneuvoistasi !
Onnea kaksivuotiaalle !!!
Hanna kirjoitti 21.02.2009 - 23:10
Onnittelut 2-vuotiaalle! =)
Sisko kirjoitti 26.02.2009 - 16:13
Onnea kaksi vuotiaalle blogille ja blogin hoitajalle!
Villiviini kirjoitti 26.02.2009 - 19:03
Oikein hurjan paljon onnea sinulle ja blogillesi toivotan näin tasa-arvon aikaan: "Onnea sulle toivotan ja viisi pientä poikaa, tyttö olkoon ensimmäinen joka niitä hoitaa!" Muita värssyjä ei tullutkaan mieleen.
Risusydän kirjoitti 26.02.2009 - 20:14
Jos mulla ois onnen seula
ja oikein pitkä parsinneula,
niin onnen sulle seuloisin
ja onnen pussiin neuloisin <3
Onnea 2-vuotiaalle !
Kutuharju kirjoitti 26.02.2009 - 21:51
Voi että! Olen taas ollut liian kauan poissa, tämäkin on näkemättä: tällainen saavutus!! Hienot lukemat, kerta kaikkiaan.
Jos voitan, toivon palkinnoksi että jatkat bloggaamista ikuisesti, heh hee :)
Onneksi olkoon hurmaavalle kaksivuotiaalle!
Lumikide kirjoitti 03.03.2009 - 00:35
Joko siitä oli kaksi vuotta? Onnea! Olisi tullut minullakin 5. pvä, mutta ehdin sen lopettaa. Nyt olen lukkojen takana.
Ihanan talvisia ja lumisia päiviä!
Inkivääri kirjoitti 03.03.2009 - 09:13
Lumikide:voi, oletko sulkenut suurelta yleisöltä ihanan blogisi?:/ Oikein hyvää jatkoa sinulle elämässä!
Lumikide kirjoitti 03.03.2009 - 16:20
Hah, tiedä sen ihanuudesta... kovin harva sitä kertoi silloin, kun se oli olemassa. Nyt vain harvat ja valitut pääsevät avaimella sisään.;)
....Lunta tulvillaan.... :)))))))
Inkivääri kirjoitti 03.03.2009 - 16:28
Lumikide:harvemmin tuli käytyä sen jälkeen kun katosit blogilistalta eikä aina tule sanottua mitään vaikka käykin....
Lumikide kirjoitti 06.03.2009 - 12:57
Minen halua kuulua millekään listoille. Kotimaisista pääsin pois helposti. Pääsin pois sieltä twi... jostakin, kun pyysin ihan erikseen Ruotsista. :) Minusta on kamalaa, kun jotkut pitävät blogiaan vain kerätäkseen "kamuja", kuten Facebookissa.
Inkivääri kirjoitti 06.03.2009 - 13:09
Lumikide:blogilistalta vaan on niin kätsyä seurata päivityksiä, minäkään en niistä tilastoista niin perusta, mutta kaikkea ei voi saada. Blogger houkuttelee nyt, kun sinne saa seuraamansa blogit siihen oman blogin sivuun kätevästi eikä tarvitse mitään tilastoja vahdata - toisaalta blogilistalta löytyy kätevästi aihealueitten alta uusia mielenkiintoisia puutarhureita ja sisustajia ja perhebloggaajia ja...

Eli tykkään kyllä siitäkin - seuraan niin suurta määrää blogeja ettei ne mihinkään muualle mahtuisikaan ja juuri tuo uusien päivityksien seuranta tekee mahdolliseksi seurata monia, että voi joissakin käydä kylillä vaan uuden postauksen tullessa. Lähimpien kamujen luonahan sitä piipahtaa päivittäin muutenkin;)
Lumikide kirjoitti 11.03.2009 - 14:47
No, nykyisin omalla vuodatuksen kojelaudallaan voi samaan tapaan seurata haluamiaan blogeja. Sieltä minä nytkin tänne tulin.;)
Inkivääri kirjoitti 11.03.2009 - 15:16
Lumikide, se on totta ja mukava uudistus. Kuinkahan sinne sinun blogillesi nyt pääsisi?
Lumikide kirjoitti 11.03.2009 - 16:39
Hih, se on salaisuus.;)
Lumikide kirjoitti 17.03.2009 - 11:27
Siis että avaimen kyllä saa, kun oikeasta paikasta etsii. (kysyy);)
Donna kirjoitti 14.02.2010 - 14:41
Ystävänpäivän terveiset ja onnittelut 2-vuotiaalle. Täällä on mukava pistäytyä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja


Päiväkirjamainen kertomus elämästä. Perhe, kasvit sisällä ja ulkona, käsillä tekeminen ja maailmanmenon ihmettely, by

Nappaa nappi

© Earth Hour -kampanja ja WWF


Ystäviä linjalla
2.1.08 alk.

enkeli.jpg


 

 


 

 

 

 

inkivääri-1 

Blogilistalle

Lisää suosikiksi

 

HAASTEITA

Toinen blogini

Bloginappi

Skywatch Friday

 

 

 

 

LOGO DO TODAY
My World Square

VALOKUVAHAASTE

YSTÄVÄNAPIT
 

                                                                            
                                                       

  >

 

                                Isopeikon sanavarat 
 
 

Äänestys on päättynyt, napin
takana on puutarhablogeja -
onnea voittajille:)

Huiskula

YNNÄ MUUTA

Yllätys, olen ruusu,

testaa mikä kukka sinä olet:)

Photobucket