Pelien kuningas ja kuningatar ja muut shakkinappulat on hieno vastaus haastenumeroon. Jokainen nappula on arvokas ja yksittäinen siirto vaikuttaa lopputulokseen, joka voi olla yllättävä. Hän joka kykenee näkemään erilaisten siirtojen vaikutukset pitkälle eteenpäin, on tässä pelissä vahvoilla...
Hyvännäköinen.
Kuopus oli neljän ja naapurinpoika vajaan vuoden vanhempi, kun hänen isänsä toi pojan meille ja kysyi löytyisikö leikkikaveria. Pojat katselivat ujoina toisiaan ja mieheni kysyi naapurin pojalta, mitä he haluaisvat tehdä. "Pelataan shakkia!" Meillä oli lauta ja nappulat, kumpikaan pojista ei ollut koskaan shakkia pelannut. Sillä aloitettiin tutustuminen, mutta aika pian leikit vetivät puoleensa enemmän kuin peli.
Hannelen paratiisi:Isännyyden veli näytti olevan mielissään tuliaisestaan:)
Aimarii:eikös, olisi pitänyt ostaa kaksi, että olisi jäänyt itsellekin:)
Inkataika:Isännyyden veljelle oli tuo, joten sillä pelataan naapurissa;)
Lastu:hieno peli se on ihan pelinäkin, minä vaan en ole tullut sitä koskaan oppineeksi, huonoinkin harjoittelija lapsista on saanut kokea kanssani pelkkiä voittoja8)
Auringonkukka:niinpä, kun olisi älytty itsellekin ostaa;)
Marjut:kiitos, Isännyys oli Intiassa elementissään kauppoja tehdessä, hän kun on kova tinkimään:) Ja kiitos, tulenpas kurkkaamaan mitä olen saanut!
Tia:kiitos:)
Maija:mukavia muistoja shakkipelin tiimoilta:) Meilläkin pojat ovat kyllä shakin opetelleet ja kavereitten kanssakin sitä vähän pelailleet, mutta muut hommat ovat vieneet suuremman mielenkiinnon. Entisessä elämässäni exä olikin oikein kova shakinpelaaja, hän pelasi myös kirjeshakkia ympäri maailman, mitä oli ihan mielenkiintoista seurata vierestä.
Ruusupioni:ehhh, tuota, ööö - 4x8?8) Olen niin huono matikassa, että piti ihan laskea kalkulaattorilla:)
Haastoin sinut vielä tuohon "neljäs kansio, neljäs kuva" -meemiin, kun en huomaa että olisit siinä vielä ollut. JOs olet niin sanotaan sitten viides kansio ja viides kuva! Hovissa muuttuu, niinkuin tuomion saaneet aina uhkaavat.
Inkivääri kirjoitti 28.01.2009 - 12:21
Meri:kiitos kehuista ja kiitos hauskasta haasteesta - en ole sitä vielä saanut enkä törmännytkään kai muualla kuin juuri äsken sinun blogiisi kurkatessani:)
Kuopus oli neljän ja naapurinpoika vajaan vuoden vanhempi, kun hänen isänsä toi pojan meille ja kysyi löytyisikö leikkikaveria. Pojat katselivat ujoina toisiaan ja mieheni kysyi naapurin pojalta, mitä he haluaisvat tehdä. "Pelataan shakkia!" Meillä oli lauta ja nappulat, kumpikaan pojista ei ollut koskaan shakkia pelannut. Sillä aloitettiin tutustuminen, mutta aika pian leikit vetivät puoleensa enemmän kuin peli.
Aimarii:eikös, olisi pitänyt ostaa kaksi, että olisi jäänyt itsellekin:)
Inkataika:Isännyyden veljelle oli tuo, joten sillä pelataan naapurissa;)
Lastu:hieno peli se on ihan pelinäkin, minä vaan en ole tullut sitä koskaan oppineeksi, huonoinkin harjoittelija lapsista on saanut kokea kanssani pelkkiä voittoja8)
Auringonkukka:niinpä, kun olisi älytty itsellekin ostaa;)
Marjut:kiitos, Isännyys oli Intiassa elementissään kauppoja tehdessä, hän kun on kova tinkimään:) Ja kiitos, tulenpas kurkkaamaan mitä olen saanut!
Tia:kiitos:)
Maija:mukavia muistoja shakkipelin tiimoilta:) Meilläkin pojat ovat kyllä shakin opetelleet ja kavereitten kanssakin sitä vähän pelailleet, mutta muut hommat ovat vieneet suuremman mielenkiinnon. Entisessä elämässäni exä olikin oikein kova shakinpelaaja, hän pelasi myös kirjeshakkia ympäri maailman, mitä oli ihan mielenkiintoista seurata vierestä.
Ruusupioni:ehhh, tuota, ööö - 4x8?8) Olen niin huono matikassa, että piti ihan laskea kalkulaattorilla:)
(olis kaunis kuva mustavalkoisenakin)
Nukke:olisihan se:)
Tari:kiitos:)
Vapulis:samasta kivestä tehtyjä laattioita tuolla etelämpänä näkee paljon:)
Arleena:semmoinenhan se:)