Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.01.2008 - 21:22
Mukava ja lämminhenkinen uudenvuoden vastaanottajainen vietettiin ystävien kesken ja kaikilla oli mukavaa - hyvää ruokaa ja juomaa sopivassa suhteessa nautittuna takasi myös mukavan vuoden ensimmäisen päivän.

Vähän ennen puolta yötä kuulosti siltä, että sota on syttynyt - semmoinen jytke ja pauke alkoi, mutta se kuuluu uuteen vuoteen se:)  Kuviakin otin vaikka kyllä räiskähtelevien valojen kuvaaminen ei näytä olevan minun alaani...Valokuvatorstaissa on haasteena kuvapeitto vuoden ensimmäisestä päivästä ja nämä räiskekuvat on ihan ensi minuuteilta, koissua kuvattu sitten päivemmällä - tämän päivän eloa kuitenkin kaikki.

Tähtisädetikun pyöritys sen sijaan ikuistui ihan mukavana kuviona...

Pentu vietti juhlaa kotona mammansa kera - emo pelkäsi, pentu ei.  Kumma on nämä metsästyskoirat - vaikka haulikko tai kivääri pamahtaa vieressä se on vaan kivaa, mutta kaikki ukkoset ja uudet vuodet on kamalia. No, pennusta on kumminkin sukeutunut melkoinen jyrsijä...haukkaisiko palan keinusta?



Matto - pahin vihamies vai vaatisiko tuuletusta?  Tossua vastaan kumminkin on taisteltava kynsin hampain8]
Inkku kirjoitti 01.01.2008 - 22:17
Hyviähän nuo sinun kuvasi ovat :) Itelle haaveissa parempi kamera josko sitten minäkin saisin parempia otoksia. Kuvaus on suuri intohimoni. Voi ei pentusella metka ilme tuossa ekassa kuvassa, ikäänkuin tuumailee haukkaiskos vai eikös
Joko nimi on?
Mukavaa alkanutta vuotta vielä kerran
kre kirjoitti 01.01.2008 - 22:40
Alkaa nämä kommentit vähän toistaa itseään, mutta voi että se on aina vain niin ihana, ellei peräti ihanampi! Miten muuten on, tuleeko ikävä, kun tuosta pitää luopua?
Inkivääri kirjoitti 01.01.2008 - 22:52
Inkku: kiitos kehuista - ovat vaan omanlaisiaan nuo kuvat, eivät sellaisia kuin se tulitus;) Parempi kaamera minullakin on mielessä... Joo, mietti ensin ja sitten haukkasi, mutta oli onneksi liian iso pala:D

KRE: kehut päivässä pitää mielen virkeänä, omaakin tuulta parantaa kun saa kehua, eikös:) Kyllä tuosta ainukaisesta on selvästi vaikeampi luopua...
Moninainen kirjoitti 01.01.2008 - 22:56
Pentuhan näyttää ihan vintiöltä, ilmeestä näkee, että metkut on mielessä.
Inkivääri kirjoitti 01.01.2008 - 22:59
Moninainen: vintiö - siinäpä juuri oikea sana kuvaamaan sitä tällä kertaa:D
Hannelen paratiisi kirjoitti 01.01.2008 - 23:18
Olipa hyvät rakettikuvat, se kun niin vaikeeta, hyvät jatkot.
Hanne kirjoitti 02.01.2008 - 07:29
Täällä taas pentukuvia katsomassa. Eihän hauveli ole vielä pitkään aikaan lähdössä pois? Eilen olin koirapuistossa koiran kanssa. Siellä oli pystykorva nimeltä Eikka. Eivät kauheasti toisistaan välittäneet. Kävivät vuorotellen pissaamassa siellä olevan tolpan juureen. Pojat ovat poikia!
Elina kirjoitti 02.01.2008 - 07:55
Onpas pallero kasvanut sitten viime näkemän!

Ilotulitusten kuvaaminen ei tosiaan ole mitään helppoa puuhaa. Itse en jaksanut edes yrittää. Tosin siellä korvessa, jossa vuodenvaihteeni vietin, ei paljon raketteja näkynytkään. :)
Kirsi kirjoitti 02.01.2008 - 08:04
Meidän uudenvuodenviettoporukassa oli 13-vuotias kultainen noutaja. Sekään ei kyllä tykännyt räiskeestä; on kuulemma alkanut pelätä vasta muutama vuosi sitten.
Hyvää uutta vuotta sinulle, Inkivääri.
sirpa kirjoitti 02.01.2008 - 09:24
Hyvää alkanutta vuotta! Meillä koira ei pelännyt paukkuja - ei ole koskaan pelännyt. Ihme sillä olemme saaneet todistaa koiramme sairastuneen epilepsiaan. Viime perjantaina alkoi saadaa toiseen kertaa kohtauksia (edell. 11.12). Nyt kohtauksia oli 16! 10 oikein rajua ja 6 ns. lievempää. Valvoimme kolme yötä päivää ja sitten kohtausvaiheen jälkeen koira oli pitkään tosi levoton, uikutti vaimeasti, ei oikein tuntenut paikkoja ja ihmisiä, kaikkea piti kovasti haistelle ja maistella. Ulos lähtiessä teki pissin ja sitten ei koko lenkin aikana muistanut tehdä lisää pissejä niin kuin on tavallisesti tapana. Nyt on epilepsialääkitys - vaikutus alkaa vasta noin parin viikon kuluttua, joten on mielenkiintoista nähdä vaikuttaako lääke siten ettei kohtauksia tulisi tai tulisi harvemmin ja lieveneekö ja väheneekö kohtausten määrä. Surullista, mutta nyt elämme näin. Välillä rajuimpien kohtausten aikaan ajattelin, ettei se voi selvitä tästä, mutta on nyt pikkuhiljaa palautumassa entiselleen. Eilen aamulla pitkästä aikaa heilutti häntäänsä oikein kunnolla.
sirpa kirjoitti 02.01.2008 - 09:26
Unohtui aivan sanoa, että pentu on niin ihana edelleen ja jos mahdollista aina vaan namumman näköinen velmmuine katseineen.
Nukke kirjoitti 02.01.2008 - 11:01
Hyvää Uutta Vuotta ! Kauniit yökuvat. Veikeä hauveli.
Mimosa kirjoitti 02.01.2008 - 11:55
Se on yhtä kamppailua tuo Pennun elämä. Villi luonto kuohuu veressä, ihan selvästi :)
Oli taas syän pakahtua kun kuvat aukesivat :D
Inkivääri kirjoitti 02.01.2008 - 12:42
Hannele: hankala homma tosiaan, mutta tuli sitten vähän erilaisia kuvia:)

Hanne: kyllä ne niitä viestejä ahkerasti jättävät ja lukevat:) Pari viikkoa ja pentu jo lähtee...

Elina: Kyllä se kasvaa huruuttaa kovaa vauhtia. Eihän ne meidän raketit kaupunkien tulituksia vastaa ja ovat niin nopeasti ohi, että kuvaan saaminen tosi vaikeaa...

Kirsi: jännä tosiaan että voi alkaa pelätä vielä myöhemmällä iälläkin. Hyvää alkavaa vuotta sinulle.

Sirpa: Ihanko totta koissunne on sairastunut epilepsiaan:/ Kohtaukset voivat tosiaan olla tavattoman rajun näköisiä, mutta menevät onneksi yleensä aina ohi. Ja onneksi siihen vaivaan on hyvät lääkkeet ja se alkaa jo olla parempi.

Nukke: hyvää loppuvuotta sinulle:)

Mimosa: hih, tosi villi veri onkin:D
Saanel kirjoitti 02.01.2008 - 13:08
Oikein ihanaa tätä vuotta sinulle!!! Täällähän on jo iso poika! Ja edelleen niin suloinen kun vain voi. Joko on uusi koti tiedossa vai päätätkö sittenkin ottaa "sohvaperunan" itsellesi?
Inkivääri kirjoitti 02.01.2008 - 13:30
Saanel: kiitos samoin sinulle:) Kyllä poika lähtee uuteen kotiin kahden-kolmen viikon päästä. Ostaja juuri kiitteli, että tosi kiva kun on netissä kuvia - hän on ladannut kaikki omalle koneelleen - ja hän on oikein tyytyväinen pentuun, jonka heidän perhe tuntee nimellä Remu...
auringonkukka kirjoitti 02.01.2008 - 19:41
tosi vaikeata oli saada kuvaa ilotulitteista! olenhan muuten kertonut että miulla on tää toinenkii bloki sen joulun odotus blokin lisäksi (susanna)!
Inkivääri kirjoitti 02.01.2008 - 19:46
Auringonkukka: niin oli! Juu, mutta olit vielä joulublogiakin päivittänyt. Nyt muistinkin tarkistaa blogilistan, viimeksi uusi ei ollut vielä sinne päivittynyt, mutta nyt on:)
auringonkukka kirjoitti 02.01.2008 - 21:27
kyllä minä siellä joulublokissakin käyn kun sinne tulee aina viestejä! mutta enemmän luen tuota auringonkukka blokiani!!
V kirjoitti 02.01.2008 - 22:04
Tuollainen pureskelija on kyllä ihan vastustamaton. Hyvää uutta vuotta!
Inkivääri kirjoitti 02.01.2008 - 22:18
Auringonkukka: hyvä tietää:) Auringonkukka onkin niin raikas ja kesää kohti vievä nimi!

V: niin on ja kiitos samoin sinulle:)
Kutuharju perässähiihtäjä kirjoitti 03.01.2008 - 09:49
Iloisen uuden vuoden toivotus vielä Inkiväärille ja pikku nallukkakoiruudelle! Viattoman sinisilmäisenä hän siellä killittää.
Inkivääri kirjoitti 03.01.2008 - 11:53
Kutuharju: mikään perässähiihtäjä8] kiitos samoin vielä sinullekin! Koiruus alkaa vissiin viattomuuttaan menettää, meno alkaa käydä semmoiseksi;)
Tarhis kirjoitti 07.02.2008 - 07:35
Hienosti valittu aihe ystävyydestä, eikös se koira olekin ihmisen paras ystävä :)
Mitäs tuolle Remulle nykyään kuuluu?
Inkivääri kirjoitti 07.02.2008 - 10:15
Tarhis: kuvia en ole valitettavasti saanut, mutta juuri pari päivää sitten kertoi, että viihtyy hyvin ja on toimelias pentu:)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja


Päiväkirjamainen kertomus elämästä. Perhe, kasvit sisällä ja ulkona, käsillä tekeminen ja maailmanmenon ihmettely, by

Nappaa nappi

© Earth Hour -kampanja ja WWF


Ystäviä linjalla
2.1.08 alk.

enkeli.jpg


 

 


 

 

 

 

inkivääri-1 

Blogilistalle

Lisää suosikiksi

 

HAASTEITA

Toinen blogini

Bloginappi

Skywatch Friday

 

 

 

 

LOGO DO TODAY
My World Square

VALOKUVAHAASTE

YSTÄVÄNAPIT
 

                                                                            
                                                       

  >

 

                                Isopeikon sanavarat 
 
 

Äänestys on päättynyt, napin
takana on puutarhablogeja -
onnea voittajille:)

Huiskula

YNNÄ MUUTA

Yllätys, olen ruusu,

testaa mikä kukka sinä olet:)

Photobucket