Ei mitään ihan kamalaa, mutta säikäytti aika lailla.  Isännyys tuli kotiin, omin jaloin kyllä, mutta kertoi moottorikelkan selättäneen hänet.  Kyynärpäässä oli ihon pinta rullalla ja piteli jalkaansa, kelkka kaatui päälle ja aisa jysähti reiteen.  Sanoi kumminkin, että luut tuntuu olevan ehjät.  Laitoin kylmäkääreen kipeään reiteen, mutta vajaan tunnin päästä siinä oli lapsen pään kokoinen pullistuma.

Kokeilin pulssit ja ne tuntuivat, mutta silti vein hänet lääkäriin, sillä pullistuma oli mustanpuhuva ja tosi kireä - ja kipeä tietty, sen voi arvata.  Terveyskeskuslääkärille juuri kerettiin päivystyksen viime minuuteilla eikä hän siinä sitten alkanut punktoimaan - siinä vaiheessa turvotus oli kaksi kertaa suurempi kuin kotoa lähteissä.  Lääkäri kyllä kanssa pulssit löysi, mutta arveli, että reiden yläpäässä voi silti jokin isompi valtimonhaarakin vuotaa ja silloin pitää olla valmius ommella suoni kiinni, kun punktoidaan.

Että sinne se minun armaani lähti paaritaksilla keskussairaalaan - lauantai-iltana on varmaan ihan huippua olla siellä kaikkien baaripotilaitten keskellä8|

Photobucket