Edellisessä aamulenkki postauksessa en ennättänyt kovin pitkälle meiltä.  Tänään en päässyt lenkille ollenkaan kun vesi on taas niin löysässä taivaalla, että sitä tulee vähän väliä ihan maahan asti:)

Lokakuun alkupuolta oli kun kamera oli lenkkikaverina, joten siitä ovat värit vähän jo vähentyneet ja vakituinen lenkkiaikakin hämärtynyt - kohta pitaa kaivella esiin heijastinliivi, se kamaluus.

Asumme Pohjankankaan laella - siis  korkealla merenpintaan nähden, mutta kuitenkin tasaisella maalla.  Ainoa mäeksi luokiteltava 12 km:n lenkillä ei sekään ole kovin mäki, pyörälläkin sen melkein ajelee istuallaan.   Näköalat syntyvät pelto- ja suoaukeiden laitamilta, muuten mennään metsässä, vaikka tietä pitkin.

Pellosta, metsästä ja suosta tällä kylällä elanto hankitaankin, sen lisäksi, että muutamassa navetassa on lehmät saaneet tehdä tilaa koneille - niissä on sorvaamoja ja ompelimo.  Yhdessä talossa jalostetaan metsänpuita grillihiiliksi ja muut myyvät puunsa eteen päin.

Meillä on pellon ja metsän lisäksi turvesuo, josta meni ennen turvetta porilaisten lämmittämiseen, särvin tulee siis pöytään aika monesta lähteestä;)
Metsät ovat etupäässä männiköitä, mutta muutama koivikkokin matkalla sentään mahtuu joukkoon...Taloja on harvassa, joten vastaantulijoita ei lenkeillä juuri ole.  Metsänelävistä näkee lähinnä lintuja ja oravia, joskus harvoin sattuu menemään hirvi tien yli tai näkee peuralauman pellolla.  Jälkiä ne jättävät ja varsinkin yöllä sataneessa lumessa on talvisin paljon merkkejä öisestä elämästä.  Joelle ovat jättäneet jälkensä euroopanmajavat - ihmeen paksujakin runkoja on katkottu sillaksi joen yli...Joen mutkaa vastapäätä on peltoaukea, jossa vielä ruskan värit nähtävissä...

Jaloittelin tuossa välillä, kun ei kestä selkä kauaa istumista ja säikähdin, että nyt on järvellä jäänyt joku veden varaan - tarkistin kiikarilla ennen rantaan ryntäämistä ja ulapalla seilasikin iloisesti ponttoonilaituri8]  Koko viikonlopun on satanut ja vesi ilmeisesti noussut vähän liikaa... Se laituri on siis tuo musta roska keskellä tuota alinta kuvaa, otin sen yhtäkkiä vaan parvekkeelta;)
 

joka päivä ohjelmassa vaikka ei siitä päiväkirjaa tule pidettyäkään näköjään:)  Sitä samaahan se on aina vaikka toisaalta myös vaihtelevaa.  Kesällä meillä oli kesälomalainen kaverina - opettaja, joka viettää nykyisin lähes koko lomansa täällä maalla omassa kotitalossaan, joka on nyt mökkinä.  

tänään oli niin kaunista ja kirkasta, että mielikin kirkastuu.  Kiuru lauloi täysin rinnoin peltoaukean yllä ja koivikossa ääntään availi peipponen.  Monia muitakin visertelijöitä oli metsä täynnä, mutta enhän niitä tunnista - paitsi talitintin tietysti.

Lenkkikaveri oli poissa, joten huitaisin sitten täyden ympyrän, jolla on mittaa 12 km ja aikas tasan kaksi tuntia siihen meni.  Jotkut ihmettelevät kuinka jaksaa aina vaan samaa lenkkiä tehdä, mutta on se jännä kuinka vielä vuosien päästä löytää uusia asioita.  Lisäksi vuodenaika, vuorokaudenaika ja sääolot tekevät maiseman niin vaihtelevaksi, ettei sitä muistakaan samaa lenkkiä tekevänsä.

Kuntosalista ei sen sijaan kukaan kysele, että kuinka aina samassa jaksat käydä...

on vallan jäänyt kirjaamatta.  Kaikkina upeina kevätaamuina olen kuitenkin sauvojani ulkoiluttanut saman määrän eli vähän rontti 9 km.  Se ei väsytä vaan pitää mielen virkeänä.

tänäänkin käytiin ja oli ihan kiva sää.  Nollakelillä kävely vielä sujuu - toivottavasti ei päivällä paljon lämpene, sillä yöpakkanen muuttaa sulaneen tien luistinradaksi.  Ja tänä talvena ollaan oltu tienhoitoon vähän tyytymättömiä - ei ole aurattu riittävän nopeasti ja hiekkaa ei ole tuotu lainkaan.  No, toisaalta, liukkaita on kovien pakkasten ansiosta onneksi ollut vähänlaisesti.  Kilometrit taas lisääntyivät - lasken huomenna viikon saldon.