|
Kategoriat
Nappaa nappi
Sivut
KANNATTAA KÄYDÄ MYÖS:
|
25.10.2007 - 13:38
aiheena Valokuvatorstaissa tänä harmaana lokakuun päivänä. Portaat onkin hauska sana ja saa aikaan monenlaisia mielleyhtymiä - portaat ylös, portaat alas, portaat ei minnekään, opin portaat, tiedon portaat; portaat on vähän semmoinen hienompi sana rapuille. Meillä on yläkerran raput ja ulkorapuille lasketaan tavarat kotiin tullessa, jos tarvitsee avainta kaivaa - arkikielessä ei juuri taideta portaita käyttää.
Kuviksi valitsen kahdet portaat, jotka molemmat vievät johonkin - ensimmäisenä tulevat tärkeimmät eli portaat kotiin, kodin ulkoraput. Niistä saisi eri vuodenaikoina erilaisia kuvia, mutta tässä ne ovat syysasussaan tänä päivänä. Rapuilla on historia, sillä ne on kierrätetty isännyyden kotoa. Ne siirrettiin sieltä tarpeettomina meille ja minusta oli mukava ajatella, että uudessa talossamme on jotain vanhaakin ja niinpä nämä sammalta kasvavat, vähän kolhiintuneet ulkoraput muuttivat meille. ![]() Toiset raput, jotka haluan näyttää ovat Antibesistä Ranskan Rivieralta - kuvattuna toissa keväänä. Vanhan kaupungin kapeat kujat ja korkeat portaat olivat viehättäviä. Kaiken sen kiven keskellä oli kauniita ruukkuja kukkineen ja portaita pitkin pääsi nousemaan aurinkoon.
Kutuharju kirjoitti 25.10.2007 - 15:00
Kierrätysportaat on hyvä idea! Mukana kulkee jos ei ihan ajan patinaa, niin sammalta ja edellisen sukupolven askelten muisto. Käytetty jalalle sopivaksi :)
Hieno on myös toisen kuvan eläämäänähnyt ja kotoisa kujamaisema portaineen.
Elegia
kirjoitti 25.10.2007 - 16:23
Kotiportailla on tarina kerrottavanaan - ja sammal peittonaan.
Komea on näky rivierankin kapeikkokuja.
savisuti
kirjoitti 25.10.2007 - 17:55
Ihanat sammalportaat, hieno idea kierrättää vanhaa. Näkemisenarvoista Ranskan Rivierallakin.
Mimosa
kirjoitti 25.10.2007 - 18:24
Sammalportaat, voi miten kodikkaat :)
Kaunista on näköjään Ranskan Rivierallakin...
Inkivääri kirjoitti 25.10.2007 - 19:50
Kutuharju: kauniisti sanottu tuo edellisten sukupolvien askelten muisto - sitä juuri kaipasin uuteen talooni, kun olisin mielelläni vanhan talonkin ottanut:)
Elegia: pappa usein istui ulkorapulla ja puheli mukavia silloin, kun ne oli vielä mummolan portaat. Savisuti: tykkään sammalesta, saa levitä rauhassa. Mimosa: eikö vaan:) Sammal antaa sementille pehmeyttä... Annifanni: samoin:)
lepis
kirjoitti 25.10.2007 - 21:24
Aivan kertakaikkisen ihanat nuo kotiportaasi. Kyllä sammal on kaunista oikeassa paikassa. Ja perinteitä kunnioittaen vielä.
Inkivääri kirjoitti 25.10.2007 - 22:05
Lepis: olitkin ollut ihan samaan aikaan asialla - kiitos vaan, kiva että muitakin vanha viehättää.
Inkivääri kirjoitti 25.10.2007 - 22:11
Susanna: ja taas samaan aikaan - sinun kuvassa on kyllä vähintäänkin yhtä hienot ja täytyy sanoa että vielä hienommat - ajan patinaa niissäkin:)
Rita
kirjoitti 26.10.2007 - 05:08
Tunnelmallisen kaunis ahdas katu... Ei ihme että ranskan kielellä ollaan DANS LA RUE eli "kadussa" eikä kadulla.
Tarhis
kirjoitti 26.10.2007 - 07:39
On sulla hienot portaat :) Tykkään tosta sammaleesta rappusten ympärillä, vai mitä se on :)
Kasvit sinisissä astioissa on kans upeat ja sointuu hyvin talon väriin :)
Inkivääri kirjoitti 26.10.2007 - 10:04
Hallatar: kiitos!
Rita: mielenkiintoinen yhtymäkohta kieleen - sopii tosiaan vanhojen kaupunkien kapeista kujista sanoa noin:) Tarhis: sammaltahan se ja myös ruukuissa on sammalmättäät näin syssyllä - havuja en tullut tuoneeksi kun ne eivät vielä kestä varisematta...Siniset ruukut ostin jo punaiseen talooni, mutta käyvät kyllä tähänkin:) Signe: eiks ookin:)
Saanel
kirjoitti 26.10.2007 - 11:10
Siis olen aivan sanaton! Niiiiiiiin kaunista! Ihanaa.
Tuollaisilla rappusilla istuminen kesäiltana....
lastu
kirjoitti 26.10.2007 - 12:17
Eivät mitkä tahansa portaat, vaan tunneportaat! Miten suloinen ajatus ja toteutus.
Inkivääri kirjoitti 26.10.2007 - 12:27
Saanel: siinä tuleekin istuttua juuri illalla, kun ovat ilta-auringon puolella;)
Sesile: eikö vaan - se on suojeluksessani, kun kaikki eivät ymmärrä;)
Tarjuska
kirjoitti 26.10.2007 - 16:54
Nostalgiaa siis noissa portaissa. Hienoa kierrättää vanhoja portaita.... Houkuttavat istahtamaan tai astahtamaan. :)
Alemman kuvan portaita piti ensin vähän "haeskella", mutta sitten sen hokasin, että onhan siellä portaita. :) Kauniita kuvia.
Inkivääri kirjoitti 26.10.2007 - 20:54
Tarjuska: juuri tuossa kävi isännyyden veljen vaimo, joka muisteli pappaa istumassa ja tarinoimassa noilla portailla:) Juu, on siellä portaat - ja matka kohti niitä portaita on tärkeä...
|