Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
26.09.2007 - 10:46

Parasta syksyssä on, kun sataa ja tuulee ja on pimeää ja saa alkaa poltella kynttilöitä:)  Tosin täällä blogeissa riehuessa on alkanut tuntua, että syksyssä on paljon muitakin hyviä puolia - erityisesti tänä syksynä on niin kauniita ruskakuvia, että ihan sydäntä riipaisee.  Mutta kyllä se syksy on kulkua kohti kylmää talvea ja uusi kesä on niin kaukana edessä, että ei kiva ollenkaan.  Onneksi sentään on joulu - monella onkin se joululaskuri blogissaan, täytyisi minunkin se haeskella itselleni, sillä joulu on parasta talvessa:)

Viime yönä en saanut unta kuten en edellisenäkään yönä.  Sama oli n. kuukausi sitten.  Pari yötä ennen täysikuuta on vaikeuksia unensaannissa.   Uni oli niin hukassa, että tarkistin kuun vaiheen ja niinhän se on - huomenna keskiviikkona on täysikuu.  Jostain syystä kuuhulluuteni on ennakoivaa laatua - täyden kuun yönä nukun yleensä kuin tukki.  Ehkä sitä on sitten jo niin väsyksissä niistä valvotuista öistä...

Tämä pätee tavallisen rauhaisasti soljuvan elämän vaiheisiin.  Stressi ja huolet karkottavat kyllä unet tehokkaasti milloin tahansa, ei vain täydenkuun lähestyessä.  Ulvomistaipumuksia täysikuu ei ole vielä ainakaan onneksi aiheuttanut ja valvominenkaan ei nykyisellään ole niin stressaavaa, kun ei ole pakko olla aamulla pirtsakkana leipätyössä.

Isännyyskin uskoo kuun vaikuttavan unensa laatuun.  Hän sanoo myös valvovansa ennen täysikuuta - siksi kun vaimo kieppuu vieressä:)

27.09.: Valokuvatorstain kuva ei ole tämä vaan
tämä...en ole osannut laittaa linkkiä oikein sinne, ehkä ensi kerralla...
Blue nun kirjoitti 26.09.2007 - 11:57
Toinen kynttilä- ja kuuhullu ilmoittautuu! :D Niin ja jouluhullu :D
Minä aloitan jo elokuussa kynttilöiden polttamisen, kynttilän lepattava liekki on ihana ja rauhoittava. Syksyllä, kun ulkona viuhuu tuuli ja sataa ropisee, mikä on ihanampaa kuin laittaa kynttilöitä palamaan kodin lämmössä. Ja minä kanssa ennakoin tuon täydenkuun ihan samalla tavalla. Kun kuu on suurimmillaan, nukun kuin tukki, pari edellistä yötä valvoskelen :)
Ullis kirjoitti 26.09.2007 - 13:50
Ihanan tunnelmallinen kuva! Minäkin olen hamunnut kynttilöitä jo monta viikkoa, mutta ne ovat olleet jossain kätköissä ja olen jättänyt sitten niitten etsimisen väliin. Ehkä jokin päivä kaivan ne sieltä.

Vastasin muuten nyt haasteeseesi, käy kurkkaamassa.
Mimosa kirjoitti 26.09.2007 - 15:02
Juu juu, täällä kanssa nukutaan täydenkuun aikaan mutta valvotaan muutama yö ennen sitä! Ja syksy sitten, parasta aikaa!
Haavetar kirjoitti 26.09.2007 - 16:23
Hämärässä on tosiaan puolensa. Kolmen kuukauden päästä on jo 2. joulupäivä. Nopeasti se aika pimeänäkin kuluu. :)
Irene kirjoitti 26.09.2007 - 17:10
Jouluusia kuvia vaan pukkaa, vaikka mä julistin sen joulun jo menneheksi=oD
Ei vaiskaa, moon itte joulu ja kynttiähullu ja mies kans. Me alootetahan joulu jo marraskuus ja sitte rääytähän yhyres, kun kuusi vierähän ulos loppiaasena. Törmäsin tuolla Helenan lokilla saman sävyysehen pohojahan, kun tämä sun. Kauniita on molemmat.
Inkku kirjoitti 26.09.2007 - 21:48
Vastavierailulla :)
Ihanaa, löytyi toinen ihminen jolla kuu vaikuttaa uneen. ns.kuuhullu olen myös minä vaikka kuinka verhot vetää illalla ikkunan eteen niin ei auta. Tietoisuus siitä se siellä mollottaa, riittää.
Aivan ihania kuvia sulla täällä. Suosikkeihin päädyt. Nappisi nappaan mukaani tuosta heti huomenna kun päivittelen.
Inkivääri itse kirjoitti 26.09.2007 - 22:21
Blue Nun, Mimosa ja Inkku: lohdullista tietää, että on muitakin valvojia:)

Ullis: hieno kuusi sinulla siellä ja pätevä se sadekuva:)

Haavetar: kuluu se - liiankin nopeasti yleensä. Ja hämärä antaa anteeksi muuta kuin siivousta harrastavalle;)

Irene: ihanko totta? Marraskuussa minäkin aloitan - viimeistään 24.11. valot ikkunoille, kun ennen vasta joulukuussa. Ja joulukuvia on pari seinällä ympäri vuoden itseasiassa...:)
helena pohojalaanen kirjoitti 27.09.2007 - 08:57
Hei Inkivääri! Mä oon syksyn ihiminen ja tua sun pohojas tua miälehen tunnelmaillat syksyn pimeydes mökillä meren pauhates. Mulla on sellaanen tapa, notta luanto vetää lenkillen silloon, kun sataa ja myrskyää. Isäntä sanoo myrskyn sattuen, notta "lähäre nyt taas lenkille, siälon sun ilima". Son niin ihana tunne kun tuuli piskaa naamaa.
Inkivääri itse kirjoitti 27.09.2007 - 10:36
Helena: olet sitten siinä suhteessa meidän isännyyden sukulaissielu - en nyt sano sinulle niinkuin isännälle: niinpä, koiranilmalla koirat ulos;) Meillä on perheessä luontosuhde kunnossa, kun joka sää on sopiva sää. Minä kääriydyn vällyihin, sytytän kynttilät ja kuuntelen tuulen ryskettä nurkissa ja sateen ropinaa ikkunaan mieluummin tuvan turvassa.

Sama meillä on kesäsäiden suhteen - pitkä pouta kuivattaa pellot, mutta tekee hyvää turvesuolle - sadetta kaipaa pellot, muttei turvesuo eli meillon aina hyvä sää:)
zimbo kirjoitti 27.09.2007 - 11:02
Voi miten eri :)

Syksy viel menee, siihen asti kunnes tulee lumi. Mä niin inhoan kun sataa loskaa tai on pakkasta, ylipäätänsä lumi ja jää ja kylmyys on aivan helvetillistä :/ Semmoinen +30 ja aurinkoa minulle vuoden ympäri kiitos!

No, joulunahan on tietenkin pari päivää vapaata, mutta en tiedä onko sekään kaiken sen stressin ja häsäämisen arvoista. Ruokakin on silloin karseaa, ja menusta löytyy maailman oksettavin ruokalaji (tytinä/ala-doopi/sianpään syltty/yms...).

Kuusta: Ainahan se kuu on "täysi", toisinaan on vaan jonkun planeetan varjo edessä, joten ei sillä mitään vaikutusta ole. Onhan aurinkokin aina olemassa vaikka olisi pilvistä tai yö. Höpsis teidän kanssanne :p
Orava jättää pyörän! kirjoitti 27.09.2007 - 11:39
No uskoo siihentäysikuu-unettomuuteen tai ei, niin yöunet täälläkin menee kaikilta. Eikä se valosta johdu, kun ei kaihtimen takaa sitä tiedä, ei liioin asian tiedostamisesta, sillä asia on huomaamattomuuttaan tullut todistettua sokkostesteillä useinkin (eli seuraavana aamuna todennut kalenterista täysikuun).
Saanel kirjoitti 27.09.2007 - 11:46
Kyllä sellainen kaunis syksyinen kuulaus ja värit ovat kaunista, mutta en minäkään pidä siitä jatkuvasta sateesta ja koiran pesemisestä. Vaikka koira kyllä pitää.

Kynttilät, ah, nautintoa, sohvan nurkkaa, takkatulta ja punkkua. Hyvää kirjaa ja se on siinä.

Kukaan ei saa sanoa pahaa sanaa Joulusta!
Lumikide kirjoitti 27.09.2007 - 12:49
Salaisuuteni on Googlen kuvahaku. Sinne vain hakusanaksi vaikka glitter rose taikka Have a nice day tai jotain muuta mukavaa ja voilà!
Anonyymi kirjoitti 27.09.2007 - 19:32
Kuu voi vaikuttaa uneen, kun pitää joskus mennä ihaileen sitä. Kyllä onollut lämmin kaunis syksy.
Hannele kirjoitti 27.09.2007 - 19:32
Kuu voi vaikuttaa uneen, kun pitää joskus mennä ihaileen sitä. Kyllä onollut lämmin kaunis syksy.
Piivi kirjoitti 27.09.2007 - 21:44
Kyllä se kuuhulluuden täytyy olla totta!
Inkivääri itse kirjoitti 28.09.2007 - 12:43
Zimbo: aivan, ihan liian kylmä ja märkä ja pimeä on syksy - kynttilät ovat parasta siinä:) Jouluonjouluonjouluo...tytär taitaisi olla samaa mieltä kanssasi, mutta tietää äidin olevan jouluihminen - ei puhu mitään. Kiva, ettet kärsi kuuhulluudesta.

Orava: niinpä, melko varmaan voi sanoa, että se on tulossa...

Saanel: mmmm, kuulostaa hyvältä:)

Lumikide: kiitos!

Hannele: harvinaisen kaunis on tosiaan ruska tänä syksynä.

Piivi: niin sen täytyy olla - kyllä sitä niin monella on!

Hallatar kirjoitti 29.09.2007 - 16:27
Samaa mieltä kynttilöistä =)))
Järjestelin juur kuva-arkistoani, ja piti oikein avata oma kansio nimeltä: kynttilät ja lyhdyt...
Niin kovin niitä on tullut kuvattua. =)
Inkivääri kirjoitti 30.09.2007 - 12:10
Hallatar: ehhh, sekin homma on tekemättä - nimittäin kuvien järjestäminen:] Ja niitä kynttiläkuvia on tosiaan minullekin kertynyt muutamakin - kansiollinen hyvinkin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja


Päiväkirjamainen kertomus elämästä. Perhe, kasvit sisällä ja ulkona, käsillä tekeminen ja maailmanmenon ihmettely, by

Nappaa nappi

© Earth Hour -kampanja ja WWF


Ystäviä linjalla
2.1.08 alk.

enkeli.jpg


 

 


 

 

 

 

inkivääri-1 

Blogilistalle

Lisää suosikiksi

 

HAASTEITA

Toinen blogini

Bloginappi

Skywatch Friday

 

 

 

 

LOGO DO TODAY
My World Square

VALOKUVAHAASTE

YSTÄVÄNAPIT
 

                                                                            
                                                       

  >

 

                                Isopeikon sanavarat 
 
 

Äänestys on päättynyt, napin
takana on puutarhablogeja -
onnea voittajille:)

Huiskula

YNNÄ MUUTA

Yllätys, olen ruusu,

testaa mikä kukka sinä olet:)

Photobucket