Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.01.2010 - 23:03

Kiitos kaikille kauniista, raikkaista, suloisista, ihanista jouluisista kollaaseistanne.  Oikein värikästä ja onnellista vuotta 2010 toivotan kaikille kollaasihaasteen osanottajille ja katselijoille:)

Nyt on joulut ja uudet vuodet juhlittu ja palataan arkisen aherruksen pariin.  Kuvia on varmasti kansiot täynnä kaikilla ja mukava niitä olisi yhdessä katsella.  Vanhat kuvahaasteet jatkavat ja uusia mielenkiintoisia haasteita syntyy,  vanhatkin uudistuvat.  Lisään tähän linkin Kihivashaasteeseen, johon en ole vielä itse osallistunut, muistutukseksi itsellekin - muut joihin olen osallistunut löytyvätkin blogista, tuoreimpana Mustaa ja valkoista -haaste, jonka kanssa mennään tämä viikko samojen värien parissa, tosin hiukan erilailla työstettynä:)

Hheidi ehdotteli viime vuoden puolella värikollaaseihin kollaaseja kaksivärisistä asioista, ensin mustavalkoisista - siis niin, että yksittäisen kuvan kuvauskohde on mustavalkoinen.  Koska perusvärit on käyty läpi jo pariinkin eri kertaan, kaksivärikollaasit on ihan mukava idea.  Lisää ideoita otan mielelläni vastaan:)

Seuraavaksi teemme siis värikollaasin mustavalkoisista kuvauskohteista.

Värikollaasin säännöt:

1. kuva on kollaasi - haasteessa annetaan väri, muoto tms.
2. viikko aikaa linkittää kollaasipostaus tänne, linkitä myös omaan postaukseesi haastesivu
3. seuraavan viikon värin ilmoittelen sitten haasteessa, saa antaa vinkkejä
4. otetaan rennosti ja pidetään hauskaa - teet oman näkemyksesi väristä
5. linkitän haasteen ajalla sunnuntai-ilta-maanantaiaamu, vähän riippuen siitäkin onnistuuko ajastuksella lähettäminen
6. kerro postauksessasi, jos olet ensimmäistä kertaa asialla, niin tiedämme toivottaa sinut tervetulleeksi:)

Voit linkittää postauksen omaan blogiisi miten vain haluat - tässä myös hheidin tekemä nappi, jota voit käyttää:

Uusi linkitystyökalu toimii näin:

  1. KIikkaa MckLinky nappia alla, tekstiä *Click here to enter your link*
  2. Kirjoita avautuvalle sivulle ylempään ruutuun nimimerkkisi, kohtaan *Title*
  3. Kopioi postauksesi osoite osoiteriviltä alempaan ruutuun ja liitä kohtaan *Link. URL* ns. permalinkki eli osoite aukeamasta, jolla blogissasi näkyy vain värikollaasipostaus
  4. Postauksesi linkin pitäisi tulla esiin tässä postauksessa, jos kaikki menee hyvin8]
  5. Haaste sulkeutuu seuraavana sunnuntai-iltana klo 21.00 (tai niillä main, riippuu vähän misterin aikavyöhykkeestä8)

Powered by MckLinky



Get your free Mcklinky here...

tanssiva harmaa pantteri kirjoitti 10.01.2010 - 23:20
Ok. Yritetään kun keritään. Huomenna alkaa työt enkä ole yhtä vapaa kuin olen menneen kuukauden aikana ollut.
tuleeko se Mcklinkki myöhemmin?
Inkivääri kirjoitti 11.01.2010 - 09:21
Tanssiva pantteri ja muut - anteeksi kamalasti, oli sitten jäänyt koodinpätkä poekkeen, mutta nyt on linkityskin kohdallaan:)
TeeTee kirjoitti 11.01.2010 - 11:44
Kiva päästä jälleen kollaasiaiheiden kimppuun! Olen suorastaan kaivannut niitä jo! ;)

Hyvää uutta vuotta haasteelle, sen pitäjälle ja kaikille, jotka osallistuvat kollaasien tekoon!
Kiirepakolainen kirjoitti 15.01.2010 - 09:30
Sorry Kiirepakolainen kun hallitse tuota linkitystä, niin nyt on sitten linkitytty kahteen kertaan ja molemmat vissiin väärin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja


Päiväkirjamainen kertomus elämästä. Perhe, kasvit sisällä ja ulkona, käsillä tekeminen ja maailmanmenon ihmettely, by

Nappaa nappi

© Earth Hour -kampanja ja WWF


Ystäviä linjalla
2.1.08 alk.

enkeli.jpg


 

 


 

 

 

 

inkivääri-1 

Blogilistalle

Lisää suosikiksi

 

HAASTEITA

Toinen blogini

Bloginappi

Skywatch Friday

 

 

 

 

LOGO DO TODAY
My World Square

VALOKUVAHAASTE

YSTÄVÄNAPIT
 

                                                                            
                                                       

  >

 

                                Isopeikon sanavarat 
 
 

Äänestys on päättynyt, napin
takana on puutarhablogeja -
onnea voittajille:)

Huiskula

YNNÄ MUUTA

Yllätys, olen ruusu,

testaa mikä kukka sinä olet:)

Photobucket