|
|
|||
|
07.01.2010 - 13:52
07.01.10: Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille! Jatkoin jouluhaastetta ensi sunnuntaihin saakka, jos vaikka satutte vielä kuvia järjestellessä innostumaan joulunvärisistä kollaaseista - minähän niitä katselen mieluusti vaikka heinäkuussa. Lisäsin listalle myös kommenteissa ilmoittautuneet, kun aika loppui välillä kesken. Minäkin tästä palailen pikkuhiljaa linjoille, kun koululaisten lomatkin on loppu, mutta joulu kyllä jatkuu Nuutinpäivään
Kiitos kaikista ihanista kirkkaista sinisistä kuvista, ne toivat valoa tähän pimeyteen ja uskoa, että on se kirkas taivas siellä pilven täkana:) Ja sitten uuteen haasteeseen, kaikki ei tästä tykkää, kaikki ei tykkää edes joulusta, mutta kuitenkin haastan teidät tekemään kollaaseja omasta joulustanne - minkä värinen itse kunkin joulu sitten onkaan! Jollakulla se on perinteiseen tapaan punaista ja vihreää, toisella joulun pääväri on sininen, kolmas vannoo valkoisen nimiin myös jouluna. Ja sinä, joka inhoat jouluhössötystä etkä laita joulua lainkaan - joulu kuitenkin on ihan väkisin, onko se sinulla taivas ja maa vai hyvä kirja, mikä lieneekin, tee siitä värikollaasi. Samalla haaste aloittaa joululoman, joten kuvien kuvaamiseen ja tekemiseen on aikaa kuukausi - joskus sitten vuoden vaihteen tietämillä on seuraavan haasteen aika, tämän viimeinen päivä on 27.12. Minä olen jouluihminen viimeisen päälle ja aion nyt keskittyä siihen täysillä, jahkas tautivuoteeltani kunnolla tokenen. Ja koska aikaa on näin kauan voipi tähän samaan haasteeseen laittaa usiammankin kuvan, jos puhtia riittää kollaasien tekoon - nyt ihan heti vanhoista jouluista tai joulun aatoksista ja myöhemmin tulevasta joulusta, eihän sitä tiedä vaikka väri vaihtuisi, kun oikein innostuu;) Oikein ihanaa joulunodotusta - tai odottamattomuutta - kaikille teille kuvaystäväni:) Toki tapaamme täällä jouluvalmistelujen merkeissä ja ehkä vähän muutenkin, mutta uusia kollaasihaasteita sitten taas joulun jälkeen. Värikollaasin säännöt: 1. kuva on kollaasi - haasteessa annetaan väri, muoto tms. Voit linkittää postauksen omaan blogiisi miten vain haluat - tässä myös hheidin tekemä nappi, jota voit käyttää: Uusi linkitystyökalu toimii näin:
|
Arkisto
2011 2010 2009 2008 2007 Kategoriat
Nappaa nappi
Sivut
KANNATTAA KÄYDÄ MYÖS:
MUITA MIELENKIINTOISIA LINKKEJÄ:
|
||
Koska olet jouluihminen, vihjaankin sitten sinulle, että olen aloittanut joulukalenterin osoitteessa http://uunas.wordpress.com/
Tähän en saanut linkkiä, mutta blogini sivupalkissa on reitti myös.
Oikien hyvää joulun odotusta sinulle!
Joululoma onkin välillä paikallaan ja hyvä että on riittävän pitkä, kuten kansanedustajilla konsanaan :D
Tämänkertaista värihaastetta täytyykin harkita oikein ajan kanssa!
Terveisin vesisateessa värjöttelevä Risusydän