Valokuvatorstain 107. haastesana on:'Silta nykyaikaan' ja sitä tukee kaunis kuva harmaantuneesta lautasillasta ruovikkoisella rannalla nimeltään Silta nykyaikaan.  

Haaste aiheuttaa kyllä taas tyhjäkäyntiä pääni sisällä.  Aloitin vaan kirjoittamisen ilman mitään kuvaa, millä ajattelisin haastetta kuvata8]  Silta nykyaikaan tuo mieleen jotain, joka on vanhaa ja kulunutta, mutta kantaa tänne saakka - ensimmäisenä tulee mieleen vanha ihminen.  Vanhus on silta kaukaisista ajoista omaan aikaamme ja hänellä on kokemuksia, joista voimme vain kuulla tai lukea, emme - monesti onneksi - voi kokea.  Totean kuitenkin, että yhtään sopivaa kuvaa vanhasta ihmisestä ei ole, kaikki mahdolliset ovat yksityisiä.

Kirjoittaessani ajatukset kulkeutuvat vanhoihin tavaroihin, joita on kertynyt ympärilleni.  Oikeasti olisin halunnut muuttaa vanhaan taloon, taloon jolla on tarina.   Sain uuden talon, mutta uusi talo on täyttynyt vanhoista tavaroista, joista jokainen kantaa mukanaan elettyä elämää.  Kaikkien tarinaa ennen minua en tiedä, mutta ne herättävät ajatuksia, ne vievät menneeseen ja toimivat siten siltana nykyaikaan...

Mummolan vanhan käkikellon tarinan tunnen, sen kukuntaan olen iltaisin nukahtanut ja aamuisin herännyt itsekin viettäessäni kesälomani mummolassa.  Se on nähnyt ja kuullut paljon ja uskollisesti kukahtelee edelleen, jos vain muistan vetää sen joka aamu, nyt meidän tuvan seinällä.  Eilen en ole muistanut vetää. 

Olenkin sanonut, että se toimii minulla nykyisin kiireen mittarina - on liian kiirettä ellen muista vetää käkikelloa:)   Ja aasinsiltana haasteeseen on tietysti, että kello näyttää sitä aikaa;)

Sama juttu isommilla kuvilla on toisessa blogissani Periferialife, jos Vuodatuksen kommentointi  taas kenkkuilee niin kuin usein lähipäivinä.